maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kesäkaverit, juhannus, patsaat puistossa

Monta uutta kesäkaverii,
tällaista on ehkä olla nuori:
kerrankin unohtaa kaikki se vakava,
mitä on huomenna ja vittu ikinä!
PMMP - Kesäkaverit (san. Paula Vesala)

Kesäkuu on usein miusta vielä vähän epäkesää. Kesäkuussa on vielä kylmä, järveen voi mennä korkeintaan nilkkoja myöten, ihmiset eivät vielä lomaile (tosin itsehän olen kaikki kesät töissä, joten mitäpä minä lomista tietäisin...), kesä on vasta tulossa, vaikka se olisikin jo.

Nyt kesäkuu on kuitenkin tuntunut todella kesältä. Kesäkesäkesä! Muutamia viikkoja sitten iloitsin kun sain O-P:n ja Pikkusiskon kylään. Juhlittiin vanhenemista ja tehtiin vegepurilaisia. Noille päiville osui myös todellinen kesäpäivä ja tehtiin pikkupiknik Pikkusiskon toiveesta koffin puistoon.


Pikkusisko <3

Hurraa!

Kesäinen Talventuoja

Ryhmäkuva! O-P, linsseissä Amanda ja Pikkusisko!

Kesäjuoma

Kesäpuisto

Kesäsisko

Kesäkuomat


Vaan ei mennyt kauaa kun tämä tehokolmikko kohtasi jälleen! Luulimme O-P:n kanssa viettävämme rauhallisen juhannuksen aivan kahdestaan, mutta juhannusviikolla Isoveli soitti ja kertoi, että he Pikkusiskon kanssa mielivät meidän seuraamme. Otimme tarjouksen ja lisää ystäviä mukaan ja painuimme seitsemän hengen voimin Tyrjälle
Ilta sisälsi itikoita, musisointia, saunaa, naurua, seuraa, iloa. Paljon kaikkea hyvää. Tyrjällä sijaitsee siis O-P:n mummin vanha koti, tyhjilleen jäänyt talo tarjosi loistavan paikan juhannuksen viettoon.

Perillä ollaan!

Tästä peremmälle

Capoeiraa harrastavat sisarukset pelasivat toisiaan vastaan (ja köpelöstihän siinä sitten kävi..)

Hop!

O-P ei capoile, mutta pyöri kuitenkin mukana


Off, tuo juhannuksen halutuin hajuvesi

Isoveli

O-P

Rumpali E

Isoveli ja laulaja H

O-P ja Parikkalan A

Kippis!


Ilta olisi jatkunut helposti pitkälle aamuun asti, mutta unta oli hieman otettava väliin kuitenkin. Koska edessä piti olla rauhallinen juhannusaatto, olimme sopineet juhannuspäiväksi perhepäivällisen. Seurustelukykyinen piti siis olla jo kahdeltatoista. Perhepäivällinen tarkoitti siis sitä, että Äiti ja Jukka saapuivat Parikkalaan syömään minun, O-P:n ja O-P:n äidin kanssa. Ja perhepäivällinen todella kasvoikin perhepäivälliseksi kun myös Isoveli ja Pikkusisko olivat paikalla!

Ennen ruokailua oli kuitenkin vuorossa vierailu Parikkalan patsaspuistoon (johon tosin lähdettiin hieman vajaalla porukalla, yksi auto riitti). Vaikka olen tuossa puistossa vieraillut monet monet kerrat inspiroi se kerta toisensa jälkeen. Vierailin puistossa myös harmain silmin -blogin kirjoittamisen aikana ja silloin tuli otettua syyskuvia. Nyt kuitenkin pihapiirin puutarha oli täydessä kukoistuksessaan.

Joogapuisto

Sammaljooga

Yleisölle oli avattu pieni lisäpätkä nähtäväksi

Salainen puutarha

Äiti salaisessa puutarhassa

Isoveli salaisessa puutarhassa

Patsas salaisessa puutarhassa



Mököttäjä?

Kukkapenkki



Hätä

Päät parvekkeella



Tekijän toive


Vielä illalla teimme O-P:n, Isoveljen ja Rumpali E:n kanssa seikkailun metsään.

Metsästä löytyi auto

Lopuksi sanonta Tyrjältä (huom. lähde wikipedia), tähän on hyvä lopettaa tällä kertaa

Jos on vähän hullu, ni on keppiimpi eleiä







sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Väärä kirja väärään aikaan

Kolmisen viikkoa sitten valittelin väsymystäni ja sitä, että olen lukenut liian vähän.

Rakastan kirjoja ja lukemista ja luettuani Emman ja Unon olen ollut melkoisen kiinnostunut Märta Tikkasesta. Keväällä lainasin kirjastosta Tikkasen teoksen Kaksi, kohtauksia eräästä taitelija-avioliitosta (Två, Scener ur ett konstnärsäktenskap, 2004), jonka sain nyt noin kuukauden kahlaamisen jälkeen luettua vihdoin loppuun.

Pohjustan tätä pikaisesti sen verran, että Emma ja Uno, rakkautta tottakai on Tikkasen vuonna 2010 julkaisema todellisuuspohjainen romaani, jossa hän kertoo isovanhempiensa rakkaustarinan. Tarinan rakastuneesta parista, jossa mies lähtee maailmalle ja nainen jää yksin. Lapsia syntyy tiheään tahtiin, vaikka pari näkee harvoin. Ennen kaikkea Emma ja Uno on tarina siitä, miten vaikeaa voi olla mahduttaa samaan elämään jokin oma intohimo ja parisuhde.

Samaa linjaa noudatti myös Tikkasen oma avioliitto, josta syntyi kirja kuusi vuotta aiemmin.
Kuten nimi, Kaksi, kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta, antaakin jo ymmärtää, kyseessä on kirja Märta ja Henrik Tikkasen avioliitosta.

21 -vuotias Märta ja 32 -vuotias Henrik alkavat hetkessä tuntea jonkinlaista kiinnostusta ja vetoa toisiaan kohtaan. He ovat molemmat lahjakkaita ja älykkäitä aikuisia, tulevat hyvin toimeen keskenään, tuntevat jotain mystistä yhteyttä. Avioliitosta tulee kuitenkin siitä huolimatta raskas ja hankala, silti se kestää 28 vuotta, aina Henrikin kuolemaan saakka.



Jäin jälleen ihmettelemään ihmisten selittämätöntä tarvetta ja tapaa jäädä huonoonkin liittoon. Henrik juo, on hankala ja narsistinen. Vaatii paljon tilaa itselleen ja työlleen, jättää kodin ja lapset Märtalle. Ja Märta jaksaa jaksaa jaksaa. Jaksaa kodin, jaksaa lapset, tekee työn. Jaksaa Henrikin.
Kyllä Henrik rakastaa Märtaa ja jumaloi lapsiaan, siitä ei ole kyse. Kyse on enemmänkin siitä epätasapainosta miten rakkaus ja tarve ja tila kaikelle muulle Henrikissä ilmenee.

Kirja ei anna mitenkään imartelevaa kuvaa Henrikistä, mutta heti kirjan alussa Märta toteaakin, että teos on hänen henkilökohtainen yritys selvitellä ja niputtaa heidän yhteinen elämänsä. Tämän kirjan syntyessä Henrik ei kuitenkaan ollut enää paikalla niputtamassa, sillä teos on julkaista kaksikymmentä vuotta Henrikin kuoleman jälkeen.

En tiedä onko Kaksi kirjoitettu ennen kaikkea Märtalle itselleen vai lukijoille, mutta mielenkiintoista luettavaa tämä kuitenkin oli. Mutta tämän kirjan käsitteleminen vaati ainakin minulta sen verran, että olisi pitänyt olla yhden muuton ja yhden dokkarin verran vähemmän mietittävää mielen päällä. Hyvä muistutus siitä, että oma mieli ei aina jaksa kaikkea, luultavasti olisin paremmilla energioilla saanut tästä kirjasta paremman otteen.


"Kaipaan häntä usein. Hetkeäkään en ole toivonut häntä takaisin."
Märta Tikkanen

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Rupuun rakkaita vieraita, ruokalistalla vegepurilaiset

Kesä on hellinyt Helsinkiä ja mennyt viikko on ilahduttanut minua. Maanantai-iltana Pikkusisko saapui jälleen vieraaksi ja tiistaina joukko täydentyi O-P:lla. O-P:lla oli tiistaina juhlapäivä ja koska omanikin oli juuri hiljattain päätimme kolmisin juhlistaa kahden ihmisen uutta ikävuotta. Pikkusisko eli edellisenä päivänä ennen Helsinkiin lähtöä leiponut meille synttärimuffinseja! Maailman hienoin yllätys!

Lahjapöytä ja muffinsit


Muffinsi Muumipeikon päällä

Paketeissa oli yhteinen synttärilahja Parikkalasta, Pikkusiskolta lahjat meille molemmille ja miun lahja O-P:lle.

Kaivattuja Siirtolapuutarha teekuppeja tuli lisää. Tervetuloa Rupuun teelle! Siirtolakupeista yksi tuli Pikkusiskolta ja kaksi Parikkalasta. Kyllä tän tytön lempparit tiedetään!

Kun jälkiruoka oli syöty oli illemmalla aika tehdä pääruuaksi vegepurilaisia. Lihan tiputtua ruokavaliosta lähes kokonaan pois pohdin (surullista kyllä) hampurilaisten osaa elämässäni. Pidän hampurilaisista, varsinkin itsetehdyistä, joissa on on kunnon jauhelihapihvi. O-P:n kanssa on kuitenkin kaivettiin netistä varsin kelpo soijarouhepihviohje, eli hampurilaisia on saatu edelleen. Lopputulos on ollut toimiva ja hampurilaiset ovat maistuneet myös lihasta tykkääville!

Alkuperäisen ohjeen voit löytää täältä, mutta kerron sen sinulle myös kirjalliskuvallisesti. Luon itsestäni melkoista kokkaajailluusiota, vaikka oikeasti O-P laittaa meillä ruuan. Mie vaan pilkon.

Soijarouhepihvit:

Ainekset:
1 dl soijarouhetta
2dl vettä
1 kasvisliemikuutio (itse en käytä)
1dl ruokakermaa
0,5 dl korppujauhoja
2rkl auringonkukan siemeniä (itse en käytä)
2rkl seesamin siemeniä
2 kananmunaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
mausteita
-----> Tästä tulee kahdelle syöjälle hyvä satsi. Jos on enemmän syöjiä, tuplaa kaikki!

Turvota korppujauhot ruokakermassa.

Kas, näin! Haarukka on muuten ihan paras väline tän koko taikinan sekoittamiseen.

Pannulla kuumennetaan vettä (1 osa soijarouhetta, 2 osaa vettä), kiehuvaan veteen heitetään rouheet mukaan. Kun vesi on kiehunut pois soijarouhetta voi paistaa ja maustaa. Soijarouheen kanssa oikein maustaminen on oikeastaan onnistumisen a ja o, rouhehan ei itsessään maistu juuri miltään. Lisää tarvittaessa vähän öljyä, ettei rouheet kärtsää. Me ei alkuperäisessä ohjeessa mainittua kasvisliemikuutioita käytä, vaan ollaan maustettu soijarouhetta mustapippurilla, soijakastikkeella, suolalla, paprikajauheella... Samalla tapaa kuin jauhelihaa.

On muuten ihan puppua, että soijarouhe maistuu jauhelihalta. Mikäli odotat jauhelihaa petyt. Sen sijaan hyvin valmistettu soijarouhe maistuu oikein hyvältä!

Paistettu ja maustettu soijarouhe lisätään kerma-korppujauhoseokseen. Tässä välissä sipulit voi heittää pannulle ja siemenet taikinaan. Me ei olla noita auringonkukan siemeniä käytetty ollenkaan, pelkät seesamit on riittäny.

Sipulit paistumassa. Samalla pannulla mennään, rouheen rippeitä on turha pestä välissä pois.


Sesamfrö!

Sipulien paistuessa taikinaan heitellään munat. Ja taas sekoitetaan.

Tehtiin siis tupla-annos, siksi neljä munaa menossa kahden sijaan. 

Sit vielä sipulit joukkoon ja valmista on! Valmis taikina näyttää suunnilleen tältä. Alkuperäinen ohje kehoittaa maistamaan tarvitseeko taikina enemmän suolaa. Itse en kyllä raakamunapaistettusoijarouhe/sipuli-kerma-jauho-seosta raakana suuhuni pistä.

Kokkimestarina meillä toimii O-P ja hän on todennut että helpoimmalla pihvit saa pannulle läväyttämällä sitä käsin pannulle sopivan määrän.

plop!

Paistuu, paistuu!

Syntyy, syntyy...


Väliin tietenkin cheddaria, kasviksia, majoneesia... Mistä nyt kukakin pitää. Sämpylät haettiin tällä kertaa lidlistä, jossa on nykyään tuoretta leipää päivittäin myynnissä. O-P yleensä vielä pyöräyttää sämpylät nopeesti pannulla, jolloin ne on päältä rapeat ja sisältä pehmeät. Namskis!


Vegepurilainen!



Illalla pelattiin vielä uutta peliä. 7 Wonders!!




Uusi peli, uusi kuppi


Kameran kuvamateriaali paljasti keittiön ikkunalaudalla asustavan possun olevan pieni ruokavaras...