Rakastan kirjoja ja lukemista ja luettuani Emman ja Unon olen ollut melkoisen kiinnostunut Märta Tikkasesta. Keväällä lainasin kirjastosta Tikkasen teoksen Kaksi, kohtauksia eräästä taitelija-avioliitosta (Två, Scener ur ett konstnärsäktenskap, 2004), jonka sain nyt noin kuukauden kahlaamisen jälkeen luettua vihdoin loppuun.
Pohjustan tätä pikaisesti sen verran, että Emma ja Uno, rakkautta tottakai on Tikkasen vuonna 2010 julkaisema todellisuuspohjainen romaani, jossa hän kertoo isovanhempiensa rakkaustarinan. Tarinan rakastuneesta parista, jossa mies lähtee maailmalle ja nainen jää yksin. Lapsia syntyy tiheään tahtiin, vaikka pari näkee harvoin. Ennen kaikkea Emma ja Uno on tarina siitä, miten vaikeaa voi olla mahduttaa samaan elämään jokin oma intohimo ja parisuhde.
Samaa linjaa noudatti myös Tikkasen oma avioliitto, josta syntyi kirja kuusi vuotta aiemmin.
Kuten nimi, Kaksi, kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta, antaakin jo ymmärtää, kyseessä on kirja Märta ja Henrik Tikkasen avioliitosta.
21 -vuotias Märta ja 32 -vuotias Henrik alkavat hetkessä tuntea jonkinlaista kiinnostusta ja vetoa toisiaan kohtaan. He ovat molemmat lahjakkaita ja älykkäitä aikuisia, tulevat hyvin toimeen keskenään, tuntevat jotain mystistä yhteyttä. Avioliitosta tulee kuitenkin siitä huolimatta raskas ja hankala, silti se kestää 28 vuotta, aina Henrikin kuolemaan saakka.
Jäin jälleen ihmettelemään ihmisten selittämätöntä tarvetta ja tapaa jäädä huonoonkin liittoon. Henrik juo, on hankala ja narsistinen. Vaatii paljon tilaa itselleen ja työlleen, jättää kodin ja lapset Märtalle. Ja Märta jaksaa jaksaa jaksaa. Jaksaa kodin, jaksaa lapset, tekee työn. Jaksaa Henrikin.
Kyllä Henrik rakastaa Märtaa ja jumaloi lapsiaan, siitä ei ole kyse. Kyse on enemmänkin siitä epätasapainosta miten rakkaus ja tarve ja tila kaikelle muulle Henrikissä ilmenee.
Kirja ei anna mitenkään imartelevaa kuvaa Henrikistä, mutta heti kirjan alussa Märta toteaakin, että teos on hänen henkilökohtainen yritys selvitellä ja niputtaa heidän yhteinen elämänsä. Tämän kirjan syntyessä Henrik ei kuitenkaan ollut enää paikalla niputtamassa, sillä teos on julkaista kaksikymmentä vuotta Henrikin kuoleman jälkeen.
En tiedä onko Kaksi kirjoitettu ennen kaikkea Märtalle itselleen vai lukijoille, mutta mielenkiintoista luettavaa tämä kuitenkin oli. Mutta tämän kirjan käsitteleminen vaati ainakin minulta sen verran, että olisi pitänyt olla yhden muuton ja yhden dokkarin verran vähemmän mietittävää mielen päällä. Hyvä muistutus siitä, että oma mieli ei aina jaksa kaikkea, luultavasti olisin paremmilla energioilla saanut tästä kirjasta paremman otteen.
"Kaipaan häntä usein. Hetkeäkään en ole toivonut häntä takaisin."
Märta Tikkanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti