Vaikeita hetkiä varten pitääkin olla taskussa pari "varmaa" kirjailijaa, jonka tekstistä tietää selviytyvänsä hetkessä kuin hetkessä. Tällaisia minulle ovat Torey Hayden (vaikka hänen teoksensa on järkyttävän huonosti kirjoitettu, mutta tarinat onnistuvat viemään mennessään ja se on varman kirjailijan tärkein tehtävä) ja Erlend Loe. Olen näköjään keväällä 2011 kirjoittanut postauksen, jossa on esitelty molemmilta kirjailijoilta yksi teos (onko silloinkin lukeminen ollut työlästä?), erityisesti suosittelen tekstissä mainittua Loen Supernaiivia.
Nytkin piti siis päästä lukukuopasta ylöspäin ja lukemiseksi valikoitui juurikin tuo Erlend Loe. Loen Supernaiivi on tosiaan mielestäni loistava teos, yksi suosikkejani. Tämän lisäksi olen lukenut Loelta Muleumin, siitäkin on kirjoitus edellisessä blogissa.
Loe ei ole tarinankertoja vaan keskittyy kielelliseen taituruuteen, havainnointiin ja asioiden pyörittelyyn. Supernaiivissa tämä toimi loistavasti, Muleum ei ollut ehkä ihan yhtä hyvä. Melko suureksi pettymykseksi kuitenkin osoittautui Loen teos Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (Stille dager i Mixing Part, 2009)
Nigellassa (sopinee, että lyhennän tässä yhteydessä kirjan nimen vain Nigellaksi?) norjalainen perhe lähtee viettämään kesälomaa Saksaan. Perheen äiti, Nina, rakastaa Saksaa, kun taas perheen isä, Telemann (etunimi on Bror, mutta kirjassa häntä kutsutaan sukunimellä) kokee, että hänet on "raahattu natsismin kehtoon". Avioliitto on kovilla kun erimielisyyksiä syntyy kaikesta, aitoa keskusteluyhteyttä ei ole ja seksielämäkään ei kukoista. Niin ja seksin puuttuessa Telemann fantasioi keittokirjailija Nigellasta.
Telemann on omistanut elämänsä teatterille ja joka päivä hän menee puoleksi tunniksi vessaan, pistää vaimonsa sähköhammasharjan surisemaan, istuu yksin ja ajattelee teatteria. Sähköhammasharjasta loppuu akku puolessa tunnissa, se pitää Telemannin ajankäsityksen yllä. Ei unohdu vessaan koko päiväksi.
"Se on hänen omaa Telemann-aikaansa. Tai teatteriaikaa. Ne menevät toisinaan päällekkäin. Ulkopuolisen voi olla vaikea erottaa, milloin Telemann-aika loppuu ja teatteriaika alkaa. Telemann ei tiedä sitä itsekään."
Vaikka kirjan tarkoituksena onkin kärjistää arjen ja avioliiton haasteita, asettaa lukija tilanteen ulkopuolelle näkemään mahdollisesti oma typeryytensä (en tiedä ajatteleeko Loe näin, siltä se kuitenkin välillä minusta lukijana tuntuu; "kattokaa nyt kun noi vääntää taas tikusta ongelman!") juonen puuttuessa kirjalta kuitenkin vaatii enemmän. Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa kulkee kyllä eteenpäin, muttei varsinaisesti herätä innostusta lukijassa.
Kuitenkin Loe suoriutui tehtävästään "varmana" kirjailijana. Tämän luki muutamassa illassa loppuun ja silloin jos miulla on pitkä kausi, ettei lukeminen oikein suju ja jokaisen kirjan kanssa tahkoo pitkään, niin miun on saatava väliin näitä nopeita suupaloja. Nopeiden tempausten jälkeen uskoo taas siihen, että saa lukemisesta ihan oikeasti kiinni.
Varmojen kirjailijoiden lisäksi hyviä apureita ovat myös sarjakuvaromaanit.
Kirjastosta on muutenkin jälleen kertynyt liikaa luettavaa, vaikka omakin kirjahylly notkuu teoksia, joita en ole vielä lukenut. Tänään kuitenkin Pasilan "vaihtokirjakärrystä" (siis kärry, johon saa jättää omia kirjoja ja josta saa ottaa luettavaa mukaan, ihan ilmaiseksi) löytyi jotain sellaista, jota en voinut jättää taakseni.
Elämän kirja, tietoteos ihmisestä (Book of life, 1973)
Nahkakannet! Ja kyllä tuo "tietoteos" sanakin kieltämättä hieman nauratti. Onko tietoteos vanha sana? En muista törmänneeni siihen ennen, tai ainakaan ihan hetkeen.
Kirjassa käsitellään sikiön kehitystä ja lapsen synnyttämistä, seksiä ja seksuaalisuutta, ihmismieltä, kehon toimintaa... Kattava paketti siis kaikkea! Kappaleilla on varsin lennokkaita otsikoita; "Sydän särkyy, se korjataan", "Seurustelun kautta kosintaan", "Missä on ihmismielen piilopaikka?", "Kaivatko hautaa hampaillasi?"
Voi juku! Ja mikäli kirjasta ei itselleni iloa tule olemaan, niin ainahan sen voi kiikuttaa Pasilan kirjastoon takaisin, ehkä joku toinen yhtä utelias antaa sille pysyvämmän kodin.
Kirjan kuvituskin on kieltämättä hieman huvittavaa
Kuva kappaleesta "Ihmismieli - Kuudes aisti"
Kuvasa on tietäjänainen Englannista.
Vatsakipuja
Näin mies rakastaa
"Inhimillisistä tapahtumista suosituin ja monisäkeisin on rakkaus. Miehet kokevat sen eri tavoin kuin naiset. Kuka, millainen ja miksi on rakastunut mies?"
Näin nainen rakastaa
"Nainen on nykyään oman arvonsa tunteva ihminen. Hän ei ole enää pelkkä miehen leikkikalu tai orja. Mutta itsenäistymisestään huolimatta hän rakastuu yhä kuten ennenkin."
Lopuksi osaan sanoa tällä kertaa vain, että:
Syksy on täällä ja se on oikeastaan aika ihanaa!
P.S. Psssst! Hei sinä! Voit myös kommentoida tekstejä ja ilmoittautua lukijaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti