All you need is kigu

Kiguja olen kovasti hehkutellut facebookissa ja jälleen viikonloppuillat on mennyt koalatyttönä heiluessa. Hämeenlinnaan muuttanut Pikkusisko tuli viikonlopuksi Lahteen bunkkeriin kylään- ja kigu tuli tietenkin mukana. Koalan, kengurun ja kultapandan kopla oli jälleen kasassa!

Perjantaina maistelimme Happy Joe omenasiideriä. Pullo oli niin soma, että ostin itsellenikin Happy Joen, vaikken yleensä siidereitä juo. Tämä maistui iltapalasalaatin kanssa oikein hyvin.

Salaattiin tuli marinoituja cheddareita, näitä kokeilimme pastan kanssa O-P:n kanssa viime keväänä, sekä lidlin hyvää krutonkipähkinähässäkkää, lisäksi tomaatteja, kurkkua, paprikaa ja viinirypäleitä. Juustoinen, mausteinen ja täyttävä. Todella hyvää!

Kengurun mukana kulkee tietenkin pikkuinen kenguru, hän sai viikonloppuna nimen Pikkugu.

Lauantai-iltana kigukopla kokoontui Leijonakuninkaan ääreen. O-P ei ollut nähnyt kyseistä pätkää koskaan aikaisemmin ja me katsoimme Pikkusiskon kanssa sen nyt ensimmäistä kertaa englanniksi. Täytyy sanoa, että suomenkieliset hyeenat ovat rutkasti hauskempia!

Olen joskus maininnutkin, että minä ja O-P rakastamme astioita. Niitä onkin kertynyt sitten kahdelle opiskelijalle paljon enemmän, kuin järkevä määrä. Kun isoäitini kuoli 1,5 vuotta sitten otin hänen luotaan ihanat Arabian kahvikuppisetit (kuppi, aluslautanen ja pullalautanen) talteen. Nyt kun olen niitä 1,5 vuotta säilönyt, eikä kupeista ole kertaakaan kahvia juotu kyselisin hyviä vinkkejä näiden astioiden käyttöä varten. Kahvikupit ovat nimittäin aivan naurettavan pienet, joten kahvikuppikäyttöön ne eivät tule koskaan päätymään. Näin somia astioita ei kuitenkaan raaskisi laittaa poiskaan. Pullalautasilta voi onneksi syödä pullaa joka tapauksessa...

Kuvassa pullalautanen ja kahvikuppi, settiin kuuluu siis vielä kupin aluslautanen. Eihän näin kauniista astioista luopua raaski, mutta mihin käyttöön kupit otetaan kun tilavuus ei riitä helpottamaan kahvihampaan kolotusta? Astiat ovat Arabian Tanja -sarjaa.

Uuden äärellä

Olenkin syksyä jo hehkutellut (vaikka koulun kanssa tuntuu olevan työtä taas enemmän kuin tarpeeksi syksy on vaan jotenkin ihanaa) ja sitä, miten syksyisin päästä tuntuu puskevan aina hetken inspiraatiopuuska. Olen jo parina syksynä visioinut itseni virkkaamassa tai neulomassa, mielikuvaan kuuluu tietenkin ikkunaan ropiseva sade, sekä vieressä höyryävä teekuppi. Inhosin peruskoulussa rättikässää, enkä siellä varmaan juurikaan tullut oppineeksi tai opetelleeksi virkkaamisen tai neulomisen saloja, joten on nuo hommat jääny sitten suosiolla äidille, joka onneksi jaksaa vääntää juuri niin monet villasukat kuin haluaa ja tarvitsee.

Nyt päätin kuitenkin viedä mielikuvani astetta pidemmälle ja oikeasti hankkia pari virkkuukoukkua ja hieman lankoja. Helpottaa huomattavasti opettelemista, kun on välineet millä tehdä. Kirjastosta kävin kipaisemassa muutaman ohjekirjan ja netistä löytyy tietenkin lisää apuja. Langat ja koukut maksoivat suunnilleen 17 euroa ja onneksi se kirpaisee opiskelijan vaatimatonta budjettia (kyllä mie oon just näin köyhä) sen verran, että oikeasti haluaa opetella. 17 eurollahan saa jo monet sapuskat koulussa!

Tämmösellä paketilla liikenteeseen...

Tarkoituksena on nyt alkuun opetella ihan perustekniikoita, aloitussilmukkakin oli unohtunut aivan täysin. Hohhoi... Harjoittelin alkuun tuolla valkoisella villalangalla ja 3mm ja 4mm koukulla, vähän vuorotellen. Sain aikaiseksi pari pikkusykkyrää, joista en kuitenkaan tiennyt miten jatkaa, joten nuo pikkusykkyrät päätyivät roskikseen. Sykkyrät toki purin pariinkin kertaan (eikös sillon oo virkannu suht oikein jos se purkautuu vaivatta??), mutta parin uusiokäytön jälkeen lanka alkoi aukeamaan aina lopulta sen verran, että piti aloittaa siltä kuuluisalta puhtaalta pöydältä.

Treeniä kirjojen avustuksella..

Tämmösiä sykkyröitä sain aikaiseksi...

...aika kaukana ollaan vielä Pyry lumiukosta...

Lopulta ensimmäisen illan harjoittelut alkoivat ottaa päähän sen verran, että siirryin suosiolla täyttämään Ghanan viisumihakemuksia (vähintään yhtä ärsyttävää puuhaa... Miksi ne haluaa tietää paljon otan rahaa mukaan??)

Vaan ei pidä lannistua! Päätin tänään hakea valkoisen villalangan lisäksi harjoittelulangaksi jotain tummempaa puuvillalankaa. Hieman paksumpaa myös, tulee isompia silmukoita. Ensimmäisen päivän harjoittelun oleellisin kompastuskivi oli ehkäpä se, etten meinannut nähdä silmukoita. Toivottavasti silmä harjaantuu niihin vähitellen, koska nuo minilangat on aika ohkaisia ja pitänee virkkailla vähän pienemmällä koukulla. Haluun oppia!

Ilmoitin O-P:lle, että kun olen tarpeeksi taitava teen hälle pipon. Vastaukseksi sain "en mie tarvii pipoa." Eiks miun taitoihin nyt luoteta! Kummasti tuo kuitenkin tuntui tietävän lankaostoksilla mikä lanka ois hänestä kivaa...

Mutta tänään harjoittelu jatkui siis paksummalla ja tummemmalla puuvillalangalla ja nyt luulen päässeeni tästä jyvälle!

Alkuun taas sykkyröitä... Parikin.

Sitten aloin päästä jyvälle ja yhden isomman virhekappaleen jälkeen aloin ymmärtää kuinka niitä ohjeita luetaan...

Nykertää, nykertää...

Luultavasti onnistunut alku. Aivan varma en ole vieläkään siitä teenkö kaiken oikein.

Varsinaisia tavoitteita ei vielä ole (paitsi lopulta O-P:lle se pipo), mutta harjoiteltuani ilman päämäärää erilaisia silmukoita piti ottaa joku malli alle, jota lähteä työstämään. Katsotaan nyt tuleeko tuosta kehästä lopulta hiiri vai vaan isompi epäonnistunut sykkyrä.

Sinä joka virkkaat! Hyvät vinkit ja ohjeet ovat nyt tarpeen. Mihin luultavasti kompastun? Mitä kannattaa virkata alkuun? Mikä silmukka on helppo, mikä vaikea?

Virkkailut ovat siis tänään jatkuneet O-P:n uudessa kodissa, bunkkerissa. Suurimmaksi osaksi maan alla sijaisevasta betonihuoneesta on saatu varsin viihtyisä! Taulut vain puuttuvat vielä seiniltä...

Vähän mattoja...

Pieni pala O-P:n bunkkerista. Verhot on oikeasti kauniin oranssit. Laiska bloggaaja ei jaksa photoshopata. Ehkä ensi kerralla... Työpöytä on iso ja siinä on paljon tilaa, pöytä jatkuu vielä oikealle ja siinä on O-P:n pöytäkone. Voidaan viikonloppuisin nörtätä vieretysten! (tietenkin kigut päällä)

Bunkkerin lisäksi käytössä on yksiö (hienosti nimetyt huoneet, eikö?), josta löytyy keittiönurkkaus ja oma wc. Keittiönurkkauksen pienuudesta johtuen halusin bunkkeriin "teepöydän" ja tällä hetkellä sen virkaa toimittaa tuo lipasto.

Teeeeetä... <3

Mutta niitä ohjeita ja vinkkejä! Haluaisin ainakin oppia tekemään niitä pipoja, ehkä jotain suht simppleitä huivijuttuja, pannunaluset lienee helppoja niitäkin voisin tehdä ja tietenkii söpöjä amigurumeja!

Syyskuun kirjat

Viime keväänä valittelin sitä kun en pystynyt keskittymään Märta Tikkaseen kuin hetkeksi kerrallaan. Sama lukemislukkoilu vaivasi kesän yli ja toivon nyt vihdoin pääseväni siitä eroon. Rakastan lukemista, joten en nyt ymmärrä mikseivät kirjat ole pitkään aikaan kunnolla maistuneet. En edes muista mitä olen viime kuukausina lukenut, tai yrittänyt lukea.

Vaikeita hetkiä varten pitääkin olla taskussa pari "varmaa" kirjailijaa, jonka tekstistä tietää selviytyvänsä hetkessä kuin hetkessä. Tällaisia minulle ovat Torey Hayden (vaikka hänen teoksensa on järkyttävän huonosti kirjoitettu, mutta tarinat onnistuvat viemään mennessään ja se on varman kirjailijan tärkein tehtävä) ja Erlend Loe. Olen näköjään keväällä 2011 kirjoittanut postauksen, jossa on esitelty molemmilta kirjailijoilta yksi teos (onko silloinkin lukeminen ollut työlästä?), erityisesti suosittelen tekstissä mainittua Loen Supernaiivia.

Nytkin piti siis päästä lukukuopasta ylöspäin ja lukemiseksi valikoitui juurikin tuo Erlend Loe. Loen Supernaiivi on tosiaan mielestäni loistava teos, yksi suosikkejani. Tämän lisäksi olen lukenut Loelta Muleumin, siitäkin on kirjoitus edellisessä blogissa.
Loe ei ole tarinankertoja vaan keskittyy kielelliseen taituruuteen, havainnointiin ja asioiden pyörittelyyn. Supernaiivissa tämä toimi loistavasti, Muleum ei ollut ehkä ihan yhtä hyvä. Melko suureksi pettymykseksi kuitenkin osoittautui Loen teos Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (Stille dager i Mixing Part, 2009)

Nigellassa (sopinee, että lyhennän tässä yhteydessä kirjan nimen vain Nigellaksi?) norjalainen perhe lähtee viettämään kesälomaa Saksaan. Perheen äiti, Nina, rakastaa Saksaa, kun taas perheen isä, Telemann (etunimi on Bror, mutta kirjassa häntä kutsutaan sukunimellä) kokee, että hänet on "raahattu natsismin kehtoon". Avioliitto on kovilla kun erimielisyyksiä syntyy kaikesta, aitoa keskusteluyhteyttä ei ole ja seksielämäkään ei kukoista. Niin ja seksin puuttuessa Telemann fantasioi keittokirjailija Nigellasta.

Telemann on omistanut elämänsä teatterille ja joka päivä hän menee puoleksi tunniksi vessaan, pistää vaimonsa sähköhammasharjan surisemaan, istuu yksin ja ajattelee teatteria. Sähköhammasharjasta loppuu akku puolessa tunnissa, se pitää Telemannin ajankäsityksen yllä. Ei unohdu vessaan koko päiväksi.

"Se on hänen omaa Telemann-aikaansa. Tai teatteriaikaa. Ne menevät toisinaan päällekkäin. Ulkopuolisen voi olla vaikea erottaa, milloin Telemann-aika loppuu ja teatteriaika alkaa. Telemann ei tiedä sitä itsekään."

Vaikka kirjan tarkoituksena onkin kärjistää arjen ja avioliiton haasteita, asettaa lukija tilanteen ulkopuolelle näkemään mahdollisesti oma typeryytensä (en tiedä ajatteleeko Loe näin, siltä se kuitenkin välillä minusta lukijana tuntuu; "kattokaa nyt kun noi vääntää taas tikusta ongelman!") juonen puuttuessa kirjalta kuitenkin vaatii enemmän. Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa kulkee kyllä eteenpäin, muttei varsinaisesti herätä innostusta lukijassa.

Kuitenkin Loe suoriutui tehtävästään "varmana" kirjailijana. Tämän luki muutamassa illassa loppuun ja silloin jos miulla on pitkä kausi, ettei lukeminen oikein suju ja jokaisen kirjan kanssa tahkoo pitkään, niin miun on saatava väliin näitä nopeita suupaloja. Nopeiden tempausten jälkeen uskoo taas siihen, että saa lukemisesta ihan oikeasti kiinni.

Varmojen kirjailijoiden lisäksi hyviä apureita ovat myös sarjakuvaromaanit.

Kirjastosta on muutenkin jälleen kertynyt liikaa luettavaa, vaikka omakin kirjahylly notkuu teoksia, joita en ole vielä lukenut. Tänään kuitenkin Pasilan "vaihtokirjakärrystä" (siis kärry, johon saa jättää omia kirjoja ja josta saa ottaa luettavaa mukaan, ihan ilmaiseksi) löytyi jotain sellaista, jota en voinut jättää taakseni.

Elämän kirja, tietoteos ihmisestä (Book of life, 1973)

Nahkakannet! Ja kyllä tuo "tietoteos" sanakin kieltämättä hieman nauratti. Onko tietoteos vanha sana? En muista törmänneeni siihen ennen, tai ainakaan ihan hetkeen. 

Kirjassa käsitellään sikiön kehitystä ja lapsen synnyttämistä, seksiä ja seksuaalisuutta, ihmismieltä, kehon toimintaa... Kattava paketti siis kaikkea! Kappaleilla on varsin lennokkaita otsikoita; "Sydän särkyy, se korjataan", "Seurustelun kautta kosintaan", "Missä on ihmismielen piilopaikka?", "Kaivatko hautaa hampaillasi?"

Voi juku! Ja mikäli kirjasta ei itselleni iloa tule olemaan, niin ainahan sen voi kiikuttaa Pasilan kirjastoon takaisin, ehkä joku toinen yhtä utelias antaa sille pysyvämmän kodin.

Kirjan kuvituskin on kieltämättä hieman huvittavaa

Kuva kappaleesta "Ihmismieli - Kuudes aisti"

Kuvasa on tietäjänainen Englannista.

Vatsakipuja

Näin mies rakastaa

"Inhimillisistä tapahtumista suosituin ja monisäkeisin on rakkaus. Miehet kokevat sen eri tavoin kuin naiset. Kuka, millainen ja miksi on rakastunut mies?"

Näin nainen rakastaa

"Nainen on nykyään oman arvonsa tunteva ihminen. Hän ei ole enää pelkkä miehen leikkikalu tai orja. Mutta itsenäistymisestään huolimatta hän rakastuu yhä kuten ennenkin."

Lopuksi osaan sanoa tällä kertaa vain, että:

Syksy on täällä ja se on oikeastaan aika ihanaa!

P.S. Psssst! Hei sinä! Voit myös kommentoida tekstejä ja ilmoittautua lukijaksi!

Kigu päällä kohti syksyä

Uusi vuosi tarkoittaa monille sitä, että on "uusi vuosi ja uudet kujeet" ja silloin usein luvataan kaikkea ja tehdä parannuksia elämään. Ainakin hetkellisesti. Kuitenkin kun on itse ollut monta monta vuotta koululainen miellän syksyn usein "uudeksi aluksi". Koulu on toki vaihtunut pari kertaa, mutta uuden lukuvuoden alkaminenkin tuo aina uusia haasteita ja tapahtumia elämään. Alku on uusi, vaikka opiskelupaikka ja koulukaverit pysyisivät ennallaan.

Kesän jälkeen viilenevä syksy tuntuu aina niin hyvältä (vaikka nyt kesäkin oli melkoisen viileä, mutta viileässäkään kesässä ei ole syksyn kuulautta), tee maistuu taas paremmalta, punaviini maistuu paremmalta, keitto maistuu paremmalta... Niin ja kun illat pimenee voi polttaa taas kynttilöitä mielin määrin. Kesällä kaikki tuntuu usein hetkeksi pysähtyvän (tai kiihtyvän) kun ihmiset lomailevat ja ovat reissuilla ja festareilla ja tietty yhtenäisyys puuttuu ympäriltä. Itsekin tietenkin huitelee menemään normaalia enemmän.
Syksyllä on taas aika asettua ja tää asettuminen yleensä kanssa inspiroi miuta tosi paljon. Syksy on parasta aikaa istua ja keskittyä; minun tapauksessani se tarkoittaa piirtämistä, maalaamista, lukemista...
Asettumista.

Ehdin viikko sitten pitkästä aikaa Lappeenrantaan Isän luo ja näin syksyn kunniaksi intouduin etsimään talon kätköistä ensimmäisen luokan koulureppuani. Siis sitä ala-asteen ihan ensimmäisen kouluvuoden ja koulupäivän ihan ensimmäistä reppua. Reppua ei kuitenkaan löytynyt, se siis lienee jatkanut jo matkaansa reppujen tiellä, mutta jotain muuta ilahduttavaa löytyi. Asioita, jotka eivät ole varsinaisesti olleet piilossa, mutta joita en ole myöskään hetkeen todella katsonut.

Kaksi päiväkirjaa, joista tosin löytyi enemmän kuvia kuin tekstiä. Kenguru on Äidin (tai siis tontun...) tekemä, olen saanut sen joululahjaksi 6-vuotiaana. Kengurun nimi on Luppakorva, eli Luppis. Pikkudino on päiväkodista saatu nimipäivälahja.

Kaverukset. Kenguru on ollut isällä vanhempieni erosta asti, mutta ensi kerralla sen on vihdoin aika muuttaa Amandan omaan kotiin. Dino pääsee kengurun pussissa mukaan.

Luulen piirtäneeni tämän kuvan ensimmäisellä luokalla. Pocahontas!

Noin 10-vuotiaan Amandan tekeleitä. Mallia on otettu, muistan poron tuntuneen mahdottomalta tehtävältä.

Syksy tarkoittaa tietenkin myös viileneviä iltoja ja huopiin kääriytymistä. Pikkusiskon ja O-P:n kanssa päädyimme tilaamaan astetta ilahduttavammat syysiltojen kotivetimet. Näissä ei muuten palele!

Pikkusisko on kenguru, minä olen koala ja O-P on kultapanda.

Ettäs tiedät!

Tadaa!

Asut ovat siis kiguja ja niitä voi tilata, tai vaan ihmetellä, tässä osoitteessa. Postitus kävi muuten todella nopeasti, eikä Briteistä tilatessa tullut tullimaksuakaan. Sieltä siis omaa kigua valitsemaan! Taidan kyllä tarvita vielä toisen tällaisen... Koala on sijoitettu Lahteen, koska on ihan tylsää jos O-P on viikonloppuisin kultapanda, enkä itse voi olla kigu päällä... Mutta Helsinkiin pitäisi myös saada oma, koska on tylsää olla iltaisin ilman kigua, kun tietää, että Pikkusiskolla ja O-P:lla kigut ovat käytössä! Voi kuinka odotankaan yhdessä kodissa asumista! Siis O-P:n kanssa, toisaalta en ihmettelisi vaikka Pikkusisko päättäisi muuttaa kanssamme samaan asuntoon.

No photos from Barcelona

Hola!

Paljon odotettu Barcelonan matka on nyt matkattu. Kotiin tultiin monta kokemusta rikkaampana, mutta taskuvarkauden vuoksi myös yhtä kameraa köyhempänä. Kameralla ei onneksi ollut juurikaan rahallista arvoa, mutta toki kuvien menetys (oltiin just käyty Sagrada familiassa!!) harmittaa ja se, ettei koko reissulta nyt sit ole yhtään kuvaa. Hetken harkitsin kertakäyttökameran ostamista, mutta lopulta päätettiin pärjätä ilman sitäkin. O-P lupasi, että mennään joskus uudestaan niin saan turistikuvani... :)

Uusi kamera hankittiin kuitenkin heti kotiin palaamisen jälkeisenä päivänä. Edellinen pokkarini oli Canonin Ixus, mallia jotain. Nyt käytössä PowerShot ja parin päivän kokeilun jälkeen vaikuttaa oikein kätevältä vempeleeltä. Valmiina uusia reissuja varten! Miulla oli lähes koko reissun ajan käytössä rakas haglöfsin corker-reppuni ja se kun on tuollainen sivusta-avattava malli niin metrossa joku oli sniikannu sitä sen verran auki, että oli saanut käden sisään ja kameran ulos. Ja reppu ei siis ollu ees selässä vaan roikkui olalla ja vetskari muutaman sentin päässä omasta olkavarresta. Jatkossa reppu kulkikin aina rintaa vasten... Rahat olivat onneksi varmassa tallessa O-P:n superrepun suojissa. Tästä viisastuneena ostin kuitenkin sellaisen kamerapussukan, jossa on lenkki, jonka avulla kameran saa kiinnitettyä laukun/repun sisäpuolelle. Siis jos vaan löytyy joku vetoketju tai muu lenksu, johon tuon voi laittaa kiinni. Heti huomaa jos joku nykäisee!

"Ei se mitään Corker, ei se ollu siun vika..." Harkitsin keväällä pitkään kånkenin ostamista, mutta lopulta päädyin kuitenkin tähän. Kaikin puolin ollu hyvä reppu, mutta toi vetskari liikkuu niin sujuvasti ja reppu on sellainen "koppava", eli ei yhtään huomaa jos väärä käsi pyörii sisällä, taskuvarkaalle siis varsin kelpo kohde. Mutta tästä viisastuneena...! Tuossa aukeavassa läpässä on kyllä yksi vetoketjullinen pikkutasku ja vielä pieni lenkki, johon saa vaikka avaimet kii, kaiken ei siis tarvii pyöriä valtoimenaan repun sisällä.

Uuden kamerapussukan lenkki. Tällä sen saa sit laukun sisälle kii.

Kameran vieminen sapetti tietenkin aivan järjettömän paljon ja hetkeksi meni reissufiilikset kokonaan. Lohdutuksen kerjuu tekstarit äidille ja halit O-P:lta saivat kuitenkin leuan taas pystyyn ja järkeistivät sen, etten ollut lähtenyt Barcelonaan asti suremaan! Hitsiläinen. Kävimme O-P:n kanssa viime syksynä Englannissa ja ennen tätä reissua hankin meille matkapäiväkirjan, jonka täydentäminen jatkui tietenkin nyttenkin. Valokuvien puuttuessa matkapäiväkirjaan tuli sitten kirjattua hieman enemmän asioita sanoin ja piirroksin. Näin kaikki ei pääse unohtumaan.

Mutta jotain siitä Barcelonasta! Näin elokuussa siellä oli aivan järjettömän kuuma. Lämpötila oli joka päivä yli +30c, mutta siitä huolimatta kiersimme ahkerasti. Ensimmäisenä päivänä pyörimme Barri Gòticilla, joka on Barcelonan vanhaa kaupunkia. Turistien määrä ja Las Ramblasin krääsämyyjät eivät kuitenkaan houkutelleet meitä noille nurkille uudestaan. Barri Gòticilta tosin löytyi mukava tori, jossa myytiin hedelmiä, hedelmäsmoothieita, munia, lihaa, kalaa, kasviksia, karkkia.... Tuoreita hedelmiä ois saanu sellaisissa mukavissa valmispalarasioissa n. 1e/rasia ja jos enemmän tuolla ois pyöritty ni sieltä ois varmasti haettu hedelmäpaloja välipaloiksi!

Tiistaina käytiin Sagrada familiassa, ja vaikka se onkin jo hieman naurettava ja järjetön kompleksi, niin molemmat olimme ehdottomasti tyytyväisiä siihen, että jaksoimme jonottaa tunnin sisään. Oli sen arvoista! Lippu maksoi 11e opiskelijalta, mutta oli kyllä sen arvoista. Sagrada familian lipputulot käytetään kirkon valmistumisen kustannuksiin ja tällä hetkellä valmista arvioidaan olevan v. 2026, rakennustyöthän tosiaan aloitettiin 1800-luvun lopussa. Vinkkinä heitän muuten, että menimme paikalle puolen päivän aikoihin ja tosiaan silloin sai jonotella tunnin, mutta kun parina muuna päivänä kun kävelimme Sagrada familian ohi neljän maissa jono oli rutkasti lyhyempi ja inhimillisempi. Kannattanee siis kokeilla jonottamista vasta hieman myöhemmin päivällä, mikäli mahdollista. Mutta kun matkassa oli vesipullo ja hyvää seuraa niin hyvin jaksoi seisoskella. Mukana oli myös matkaopas, josta oli hyvä lueskella kyseisen kirkon faktoja jonottaessa.

Sagrada Familian jälkeen menimme metrolla Casa Milàan (ja tuossa kohtaa se kamera hävisi), mutta päätimme säästää tuossa kohtaa pääsymaksuissa ja jonokin oli sen verran pitkä, että tyydyimme ihastelemaan rakennusta ulkopuolelta.

Gaudi -teemainen päivä kuitenkin jatkui ja kiipesimme Park Güellille! Nousu oli hurjan jyrkkä. Ensin pelkkää tietä ja sitten loputonta porrasnousua. Kiivettävien portaiden väliin oltiinkin rakennettu myös liukuportaat... Viimeistä porraspätkää lukuunottamatta kävelin kaikki! Jyrkkään mäkeen parkkeeratut autotkin kiinnittivät huomiomme! Melko haastava paikka heittää taskuparkkiin niin jyrkässä paikassa...

Koska emme saaneet turistikuvaa kiviliskon kanssa (jengi muuten JONOTTI, että pääsee tuon viereen poseeraamaan, mikä oli meistä hieman kummallista...) ja koska illalla mieleni oli vielä hieman huono kameran menettämisen takia O-P piirsi meistä puuttuvan turistikuvan. Kameralla oli ehkä pieni rahallinen arvo, mutta matkapäiväkirjasta alkaa tulla korvaamaton...

Matkapäiväkirjaan tulee aina toiselle sivulle omat piirrokset ja tekstit ja toinen sivu varataan valokuville ja lippulapuille. Kameran puuttuessa ostin hieman postikortteja kirjaa täydentämään. Park Güell -sivun viereiselle sivulle tuli puistosta ostettu kortti.

Reissuilla pitää olla kulttuuriannosten lisäksi myös "helpompia" kohteita ja siksi päätimme suunnata l'aquariumiin katsomaan kaloja! Lipun hinta oli kyllä melko suolainen; 18,50e... 

Kalat olivat jänniä ja hienoja, mutta kieltämättä tosin tuli hieman paha mieli siitä, että melko suuri viiksihai oltiin heitetty ahtaan näköiseen altaaseen, jossa se heitteli samaa rundia kaiken aikaa... Onkohan se onnellinen siellä?

L'aquariumista löytyi tietenkin myös iso haiallas, jonka alta meni putki, josta haita ja rauskuja pääsi ihastelemaan alavinkkelistä. Oli aika hurjan näköisiä hampaita! Lopuksi ihastelimme pigviinejä ja jäimme myös piirtelemään niitä hetkeksi. Hauskoja vesseleitä.

Mustekala kutitteli toista mustekalaa, O-P piirsi kuvan

Pingviini, Amanda piirsi kuvan

Amanda piirsin kuvan meistä piirtämässä kuvia

Kasvissyönti ei kyllä ole ilmeisesti mikään suosittu juttu Espanjassa... Emme juurikaan syö lihaa ja monissa ravintoloissa listassa luki vain annoksen nimi, muttei välttämättä mitä se sisältää. Jos mie sitten kysyin tarjoilijalta, että onko heillä vegevaihtoehtoa, koska emme lihaa syö, niin O-P sai hurjan sääliviä katseita! Arvelivat varmasti, että miesparka on pakotettu lihasta luopumaan... Niukan kasvisruokavalikoiman vuoksi viikko menikin sitten aika vähäisellä proteiinilla ja raudalla, kyllä reissun jälkeen itsetehty tofuwokki maistui!

Tapaksiin olisi varmasti ilmakuivattukinkku sopinut täydellisesti, mutta erilaiset kala- ja kasvistapakset maistuivat meille oikein hyvin. Kokeiltiin jotain kalmaria tai vastaavaa lonkeroeläintä, josta en tykännyt yhtään. Hyih!

Lopuksi pitää vielä mainita yksi meidän molempien suosikkipaikoista Barcelonassa; Tibidabo! Kyseessä oli korkean korkea kukkula, johon mentiin funicularilla (aikuisen lippu ees taas 7,5e). Ennen funicularia matkaa pystyi taittamaan bussilla tai kävellen, tai Tramvia Blaulla, sata vuotta vanhalla raitiovaunulla. Tietenkin piti ottaa raitiovaunukyyti! 3 eurolla pääsi yhteen suuntaan.

Tibidabon päältä löytyy siis huvipuisto, johon emme tosin raaskineet ostaa ranneketta- huvipuistoalueelle ei siis päässyt muuten, eikä laitteisiin ollut mahdollista ostaa irtolippuja. Vuorelta oli kuitenkin uskomattoman hienot näkymät alas! Lisäksi samasta paikasta löytyi KIRKKO, kukkulalta, huvipuiston vierestä... Kirkko!! Jota kävimme vilkaisemassa, melko hieno kyllä oli, myönnettäköön. Hieman tosin huvitti, että kirkon päällä oli maailmaa siunaava Jeesus -patsas ja jotenkin ei voinut välttyä "Jeesus siunaa huvipuiston" hihitykseltä. Lisäksi tuossa ylätasanteella oli karuselli ja eräänlainen "näköalanosturi", joihin pystyi ostamaan 2euron pääsyliput. Pieniä houkuttumia siis ennen varsinaista huvipuistoa... Testasimme molemmat tarjolla olleet laitteet ja muuten nautimme upeista maisemista ja muovituopilliset (sijaintiin nähden) edullista olutta. Tibidabossa vastaan tuli muuten ainoat suomalaiset koko reissulla. Kalju parrakas mies, jolla oli blondi tyttöystävä. Olimme hieman huvittuneita tästä yhteensattumasta.... :)

Piti vähän suostutella tuota matkaseuralaista mukaan... Vaikka siinä karusellissa oli muitakin aikuisia!

Espanjalaisella tytöllä oli kovasti asiaa O-P:lle

Matkapäiväkirjaan Tibidabosta kortti ja laitelipun puolikas

Tässä jää tietenkin rutkasti kertomatta ja monta uskomattoman hienoa piirrosta lisäämättä, mutta pähkinänkuoressa sanottakoon, että molemmat pidimme Barcelonasta paljon, eikä ole mitenkään poissuljettua, että menisimme sinne uudestaan. Taskuvarkaat antoivat itsestään hyvän opetuksen ja tätä sattumusta lukuunottamatta matkamme meni oikein hyvin. Varaus tehtiin travellinkin kautta, hotelli (5yötä) ja suorat lennot Norwegianilta maksoivat yhteensä vähän päälle 400e/naama ja matkalla molemmilla meni n.200e. Meidän hotelli oli kyllä hieman kaukana keskustasta, mutta koska tarkoituksena ei ollutkaan viettää iltoja ja öitä klubeilla, vaan mennä ajoissa nukkumaan ja aamulla takaisin pyörimään turistina, niin hotellin sijaintikaan ei haitannut. Hotellin valinnassa tärkeä kriteeri oli "kitchenette", eli keittiötä sen verran, että tarjolla oli jääkaappi. Aamu- ja iltapalat syötiin pääsääntöisesti hotellilla, mikä ei varsinaisesti haitannut kun kaupasta sai briejuustoa eurolla palan ja halvin viinipullokin maksoi euron...

Kuvassa ei ole mittasuhteita ja se on hyvin suuntaa-antava, mutta tämmönen se suunnilleen oli, missä majoituimme. Pieni ikävä yllätys oli se, että vaikka keittiö tarjottiin niin laseja, ruokailuvälineitä tms. ei ollut. Muovilusikat toimi siis niin lusikkoina kuin veitsinä ja lisäksi ostettiin muovimukeja. Leipälautasina toimivat nenäliinat.

Espanjassa muuten lisätään vesijohtoveteen klooria. Oli hiukset ja iho hieman kovilla kun ensin hikoili kaikki päivät ja sitten peseytyminen tapahtui kloorisella vedellä...

Uuden kameran kanssa kohti uusia seikkailuja!

Yllättävän hyvä

Teinigootti Talventuoja piti kovasti Nightwishista, kuten kunnon teinigootin kuuluikin. Muistan itseasiassa vieläkin sen kun kuulin, että Tarja Turunen on erotettu Nightwishista. Olin aloittanut sinä syksynä lukiossa (rakas taikkari) ja olimme syyslomalla ystävä I:n kanssa junassa matkalla kohti Helsinkiä, kun Pikkusiskoni laittoi tekstiviestin, että Tarja Turunen on erotettu kyseisestä yhtyeestä.

Vuosien saatossa Nightwishin fanittaminen lähti kuitenkin hieman laantumaan ja kun Anette Olzon valittiin yhtyeen uudeksi solistiksi ei se minussa järin suuria tunteita herättänyt.

Innostuksen hiipumisesta huolimatta jokainen levy on kuitenkin tullut kuunneltua läpi useampaankin kertaan. Kuitenkin vasta nyt sain käsiini Nightwishin uusimman teoksen Imaginaerumin. Pienet epäilykset levyn suhteen kalvoivat mieltäni ennakkoon, ja ehkä siksi yli puoli vuotta ehti vierähtää, ennen kuin jaksoin kirjastosta levyn itselleni varata ja lainata. Storytime oli mielestäni varsin kelpo sinkkulohkaisu, ei erityisemmin mieltäni ärsyttänyt, mutta sen sijaan I Want My Tears Back oli mielestäni jo nimensä puolesta kamala, eikä se biisikään niin hyvä sitten ollut.
Tänään kuitenkin päätin iskeä koko paketin ensimmäistä kertaa levysoittimeeni ja levy paljastuikin mielestäni yllättävän hyväksi! Hieman ehkä hävettää tunnustaa, mutta levyn musikaalinen fantasiameininki innoitti pariksi tunniksi maalaamaan! Olen muutaman vuoden ajan tehnyt tauluja tilaustöinä ja jälleen yksi projekti on kesken, ja tarkoitukseni ei ollut laisinkaan maalata tänään, mutta sitten levy kuitenkin veikin mennessään ja sitä kuunnellessa taulua tuli työstettyä eteenpäin.

Kuuntelen paljon musiikkia, mutten "ymmärrä" siitä mitään. En keskity yksittäisiin soittimiin tai osaa sen kummemin arvioida musikaalisia suorituksia. Tykkään tai en, ja tästä nyt kyllä tykkäsin. Pidän todella paljon soundtrackien kuuntelemisesta ja onhan Imaginaerumissa melko jylhät leffamaiset meiningit, joten ei kai se ole ihmekkään, että kolahti. Nightwishillahan on joku leffaprojektipläjäyskin menossa, kai se pitää käydä katsomassa sitten, kun elokuviin jotain katsottavaa tulee.

Mutta oikeesti Nightwish innoittaa maalaamaan! Näin olisi voinut käydä 16-vuotiaalle teinigootti Talventuojalle, mutta että vieläkin... Voi Tuomas Holopainen minkä teit.

Mun koti on täällä

Ajatuksen virtaa Lahdesta, jonne työt tehotyttö talventuojan heittivät töitä tekemään. Lahdessa on O-P:n koti ja vaikken ole täällä kesällä nyt ollut ollenkaan O-P:n ollessa muualla, niin tuntui tänne palaaminen jälleen siltä, kuin olisi kotiin tullut. Harmi, että tämä koti menee vaihtoon. Tämä oli hyvä koti, vaikka talvella meinasi hiukan paleltaa. Omistajat myivät tämän asunnon ja uusi omistaja ei ole ihminen vaan yritys, joka nosti vuokraa, joten pois on mentävä.

Yleensä riemuitsen ylimääräisistä Lahtipäivistä, mutta nyt on ollut kieltämättä hieman yksinäistä. Vaikka olen tehotyttö, niin täällä töitä tehdessä kaipaan kampin tyttöjä ja kotiin tullessa haleja.

Päivääni piristi kuitenkin Saksan lahja maailmalle, eli lidl! Lidl on siitä hieno kauppa, ettet koskaan voi tietää saatko kaiken sen, mitä menit hakemaan (en ole muuten vielä kertaakaan löytänyt tofua lidlistä), mutta toisaalta voit myös löytää jotain, mitä et tiennyt tarvitsevasi. Tällä kertaa kävi jälkimmäisesti. Kävelin sattumalta maustehyllyn ohi ja silmääni osuivat nämä pikkupurnukat;

Sekoitus pinjansiemeniä, pistaasipähkinöitä, krutonkeja ja kuivattuja tomaatinpaloja.

(Hauskaa muuten, että toi on "italialaistyylinen" sekoitus salaattiin. Jotenkin kuulostaa siltä, että "no vähän sinnepäin!")

Syön kesällä todella paljon salaatteja ja tänäkin kesänä salaatit ovat olleet melko hallitsevassa elementissä kun töihin on pitänyt eväitä kasata. Ettei kuitenkin kyllästyminen pääsisi iskemään uusia variaatioita on kehiteltävä, joten innostuin tämän löytymisestä heti! Ja hyvää se olikin! Tuollainen purkki maksaa vähän alle 2e ja siitä riittää pariin salaattiannokseen. Pinjansiemenet on aika hintavia, niin sai kivasti niitäkin näin edullisessa muodossa. Ei toki paljoa, mutta riittävästi. Tänään töissä lisäilin annokseeni noin puolet purkista ja seuraava puolisko menee sitten maanantain salaatissa.

Tämän päivän salaatissa oli kikherneitä (valmiiksi liotettuja), mozzarellaa, tomaattia ja tuoretta basillikaa ja sitten lisänä tätä. Ja kylkeen pitää saada aina riisipiirakka. :) Jälkiruuaksi on usein banaani tai omena. Ja taas jaksaa!

Ja koska lidliin ei voi täysin luottaa, siis että milloin sieltä saa mitäkin, niin kävin hakemassa näitä pari purnukkaa varastoon...

Tuntuu siltä, että ikävöin paljon ja kaikkia. Ikävöin kotiin, ikävöin äitiä. Ikävöin pikkusiskoa, ikävöin marsuja. Ikävöin ystäviä, jotka asuvat muualla. Ikävöin koulukavereita, joita en ole nähnyt aikoihin. Ikävöin välillä vieläkin lukioon. Ikävöin tätä kesää, joka meni liian nopeasti. Ikävöin laiskoja sunnuntaiaamuja O-P:n kainalossa. Ikävöin ikävöin ikävöin.

"Kysyit onko mulla mitään, listasin ne kaikki tähän, asioita joista vähän, elämässä ilahdun..."