Vuosien saatossa Nightwishin fanittaminen lähti kuitenkin hieman laantumaan ja kun Anette Olzon valittiin yhtyeen uudeksi solistiksi ei se minussa järin suuria tunteita herättänyt.
Innostuksen hiipumisesta huolimatta jokainen levy on kuitenkin tullut kuunneltua läpi useampaankin kertaan. Kuitenkin vasta nyt sain käsiini Nightwishin uusimman teoksen Imaginaerumin. Pienet epäilykset levyn suhteen kalvoivat mieltäni ennakkoon, ja ehkä siksi yli puoli vuotta ehti vierähtää, ennen kuin jaksoin kirjastosta levyn itselleni varata ja lainata. Storytime oli mielestäni varsin kelpo sinkkulohkaisu, ei erityisemmin mieltäni ärsyttänyt, mutta sen sijaan I Want My Tears Back oli mielestäni jo nimensä puolesta kamala, eikä se biisikään niin hyvä sitten ollut.
Tänään kuitenkin päätin iskeä koko paketin ensimmäistä kertaa levysoittimeeni ja levy paljastuikin mielestäni yllättävän hyväksi! Hieman ehkä hävettää tunnustaa, mutta levyn musikaalinen fantasiameininki innoitti pariksi tunniksi maalaamaan! Olen muutaman vuoden ajan tehnyt tauluja tilaustöinä ja jälleen yksi projekti on kesken, ja tarkoitukseni ei ollut laisinkaan maalata tänään, mutta sitten levy kuitenkin veikin mennessään ja sitä kuunnellessa taulua tuli työstettyä eteenpäin.
Kuuntelen paljon musiikkia, mutten "ymmärrä" siitä mitään. En keskity yksittäisiin soittimiin tai osaa sen kummemin arvioida musikaalisia suorituksia. Tykkään tai en, ja tästä nyt kyllä tykkäsin. Pidän todella paljon soundtrackien kuuntelemisesta ja onhan Imaginaerumissa melko jylhät leffamaiset meiningit, joten ei kai se ole ihmekkään, että kolahti. Nightwishillahan on joku leffaprojektipläjäyskin menossa, kai se pitää käydä katsomassa sitten, kun elokuviin jotain katsottavaa tulee.
Mutta oikeesti Nightwish innoittaa maalaamaan! Näin olisi voinut käydä 16-vuotiaalle teinigootti Talventuojalle, mutta että vieläkin... Voi Tuomas Holopainen minkä teit.
