En tee mitään

Syksy on mennyt niin nopeasti ohi ja marraskuu on jo ovella. Aika menee, enkä saa mitään tehtyä. Kirjat on lukematta, taulu maalaamatta, eikä virkkaaminenkaan lähtenyt niin lennokkaasti käyntiin, kuin mitä sen piti. Aikaa, aikaa, aikaa, sitä ei vaan ole. Blogi seisoo, mutta sitä kurkitaan melkein päivittäin, usein useaankin kertaan. Kuka kurkkii, mistä tämä löytyy?

Nyt ehdin muutaman päivän kuitenkin hengähtää. Taulu on 100 kilometrin päässä, mutta kirjat kulkevat mukana, ehkä saan luettua jotain sellaista, josta tuntuu hyvältä kirjoittaa.

Kuvat lienevät syyskuun alusta, ehkä puolivälistä

Sain myöhästyneen synttärilahjan Isoveljeltä, levyllinen kansanmuusiikkia Kokkolasta! Paljon en-tee-mitään-asioita on tapahtunut tämän tahtiin

Muumi muistuttaa menneestä kesästä

Väärillä kamera-asetuksilla voi saada öljyvärimäisiä kuvia?

Öljyvärimaisten digikuvien sijaan pitäisi keskittyä omaan työhön ja raivata aikaa akryyleille

Mutta olen luvannut, että kyllä tästä valmis tulee...

Näiden kuvien ottamiseen jälkeen syksy on ehtinyt jo niin pitkälle, että talvimuumimukit pääsevät jälleen käyttöön ja talven ensimmäinen glögi on nautittu. Kesämukeista voi juoda ympäri vuoden, mutta talvimukeista vasta kun ilmassa on talven tuntua.

Ja kohta on Joulu...

Ehkä marraskuussa on enemmän aikaa ja voimia lukea, ajatella ja kirjoittaa. Kuukausi lähtee käyntiin Afrikassa, toivottavasti sieltä saadaan blogiin muutakin kuin kuvia matkapäiväkirjasta.

Uuden äärellä

Olenkin syksyä jo hehkutellut (vaikka koulun kanssa tuntuu olevan työtä taas enemmän kuin tarpeeksi syksy on vaan jotenkin ihanaa) ja sitä, miten syksyisin päästä tuntuu puskevan aina hetken inspiraatiopuuska. Olen jo parina syksynä visioinut itseni virkkaamassa tai neulomassa, mielikuvaan kuuluu tietenkin ikkunaan ropiseva sade, sekä vieressä höyryävä teekuppi. Inhosin peruskoulussa rättikässää, enkä siellä varmaan juurikaan tullut oppineeksi tai opetelleeksi virkkaamisen tai neulomisen saloja, joten on nuo hommat jääny sitten suosiolla äidille, joka onneksi jaksaa vääntää juuri niin monet villasukat kuin haluaa ja tarvitsee.

Nyt päätin kuitenkin viedä mielikuvani astetta pidemmälle ja oikeasti hankkia pari virkkuukoukkua ja hieman lankoja. Helpottaa huomattavasti opettelemista, kun on välineet millä tehdä. Kirjastosta kävin kipaisemassa muutaman ohjekirjan ja netistä löytyy tietenkin lisää apuja. Langat ja koukut maksoivat suunnilleen 17 euroa ja onneksi se kirpaisee opiskelijan vaatimatonta budjettia (kyllä mie oon just näin köyhä) sen verran, että oikeasti haluaa opetella. 17 eurollahan saa jo monet sapuskat koulussa!

Tämmösellä paketilla liikenteeseen...

Tarkoituksena on nyt alkuun opetella ihan perustekniikoita, aloitussilmukkakin oli unohtunut aivan täysin. Hohhoi... Harjoittelin alkuun tuolla valkoisella villalangalla ja 3mm ja 4mm koukulla, vähän vuorotellen. Sain aikaiseksi pari pikkusykkyrää, joista en kuitenkaan tiennyt miten jatkaa, joten nuo pikkusykkyrät päätyivät roskikseen. Sykkyrät toki purin pariinkin kertaan (eikös sillon oo virkannu suht oikein jos se purkautuu vaivatta??), mutta parin uusiokäytön jälkeen lanka alkoi aukeamaan aina lopulta sen verran, että piti aloittaa siltä kuuluisalta puhtaalta pöydältä.

Treeniä kirjojen avustuksella..

Tämmösiä sykkyröitä sain aikaiseksi...

...aika kaukana ollaan vielä Pyry lumiukosta...

Lopulta ensimmäisen illan harjoittelut alkoivat ottaa päähän sen verran, että siirryin suosiolla täyttämään Ghanan viisumihakemuksia (vähintään yhtä ärsyttävää puuhaa... Miksi ne haluaa tietää paljon otan rahaa mukaan??)

Vaan ei pidä lannistua! Päätin tänään hakea valkoisen villalangan lisäksi harjoittelulangaksi jotain tummempaa puuvillalankaa. Hieman paksumpaa myös, tulee isompia silmukoita. Ensimmäisen päivän harjoittelun oleellisin kompastuskivi oli ehkäpä se, etten meinannut nähdä silmukoita. Toivottavasti silmä harjaantuu niihin vähitellen, koska nuo minilangat on aika ohkaisia ja pitänee virkkailla vähän pienemmällä koukulla. Haluun oppia!

Ilmoitin O-P:lle, että kun olen tarpeeksi taitava teen hälle pipon. Vastaukseksi sain "en mie tarvii pipoa." Eiks miun taitoihin nyt luoteta! Kummasti tuo kuitenkin tuntui tietävän lankaostoksilla mikä lanka ois hänestä kivaa...

Mutta tänään harjoittelu jatkui siis paksummalla ja tummemmalla puuvillalangalla ja nyt luulen päässeeni tästä jyvälle!

Alkuun taas sykkyröitä... Parikin.

Sitten aloin päästä jyvälle ja yhden isomman virhekappaleen jälkeen aloin ymmärtää kuinka niitä ohjeita luetaan...

Nykertää, nykertää...

Luultavasti onnistunut alku. Aivan varma en ole vieläkään siitä teenkö kaiken oikein.

Varsinaisia tavoitteita ei vielä ole (paitsi lopulta O-P:lle se pipo), mutta harjoiteltuani ilman päämäärää erilaisia silmukoita piti ottaa joku malli alle, jota lähteä työstämään. Katsotaan nyt tuleeko tuosta kehästä lopulta hiiri vai vaan isompi epäonnistunut sykkyrä.

Sinä joka virkkaat! Hyvät vinkit ja ohjeet ovat nyt tarpeen. Mihin luultavasti kompastun? Mitä kannattaa virkata alkuun? Mikä silmukka on helppo, mikä vaikea?

Virkkailut ovat siis tänään jatkuneet O-P:n uudessa kodissa, bunkkerissa. Suurimmaksi osaksi maan alla sijaisevasta betonihuoneesta on saatu varsin viihtyisä! Taulut vain puuttuvat vielä seiniltä...

Vähän mattoja...

Pieni pala O-P:n bunkkerista. Verhot on oikeasti kauniin oranssit. Laiska bloggaaja ei jaksa photoshopata. Ehkä ensi kerralla... Työpöytä on iso ja siinä on paljon tilaa, pöytä jatkuu vielä oikealle ja siinä on O-P:n pöytäkone. Voidaan viikonloppuisin nörtätä vieretysten! (tietenkin kigut päällä)

Bunkkerin lisäksi käytössä on yksiö (hienosti nimetyt huoneet, eikö?), josta löytyy keittiönurkkaus ja oma wc. Keittiönurkkauksen pienuudesta johtuen halusin bunkkeriin "teepöydän" ja tällä hetkellä sen virkaa toimittaa tuo lipasto.

Teeeeetä... <3

Mutta niitä ohjeita ja vinkkejä! Haluaisin ainakin oppia tekemään niitä pipoja, ehkä jotain suht simppleitä huivijuttuja, pannunaluset lienee helppoja niitäkin voisin tehdä ja tietenkii söpöjä amigurumeja!

Kigu päällä kohti syksyä

Uusi vuosi tarkoittaa monille sitä, että on "uusi vuosi ja uudet kujeet" ja silloin usein luvataan kaikkea ja tehdä parannuksia elämään. Ainakin hetkellisesti. Kuitenkin kun on itse ollut monta monta vuotta koululainen miellän syksyn usein "uudeksi aluksi". Koulu on toki vaihtunut pari kertaa, mutta uuden lukuvuoden alkaminenkin tuo aina uusia haasteita ja tapahtumia elämään. Alku on uusi, vaikka opiskelupaikka ja koulukaverit pysyisivät ennallaan.

Kesän jälkeen viilenevä syksy tuntuu aina niin hyvältä (vaikka nyt kesäkin oli melkoisen viileä, mutta viileässäkään kesässä ei ole syksyn kuulautta), tee maistuu taas paremmalta, punaviini maistuu paremmalta, keitto maistuu paremmalta... Niin ja kun illat pimenee voi polttaa taas kynttilöitä mielin määrin. Kesällä kaikki tuntuu usein hetkeksi pysähtyvän (tai kiihtyvän) kun ihmiset lomailevat ja ovat reissuilla ja festareilla ja tietty yhtenäisyys puuttuu ympäriltä. Itsekin tietenkin huitelee menemään normaalia enemmän.
Syksyllä on taas aika asettua ja tää asettuminen yleensä kanssa inspiroi miuta tosi paljon. Syksy on parasta aikaa istua ja keskittyä; minun tapauksessani se tarkoittaa piirtämistä, maalaamista, lukemista...
Asettumista.

Ehdin viikko sitten pitkästä aikaa Lappeenrantaan Isän luo ja näin syksyn kunniaksi intouduin etsimään talon kätköistä ensimmäisen luokan koulureppuani. Siis sitä ala-asteen ihan ensimmäisen kouluvuoden ja koulupäivän ihan ensimmäistä reppua. Reppua ei kuitenkaan löytynyt, se siis lienee jatkanut jo matkaansa reppujen tiellä, mutta jotain muuta ilahduttavaa löytyi. Asioita, jotka eivät ole varsinaisesti olleet piilossa, mutta joita en ole myöskään hetkeen todella katsonut.

Kaksi päiväkirjaa, joista tosin löytyi enemmän kuvia kuin tekstiä. Kenguru on Äidin (tai siis tontun...) tekemä, olen saanut sen joululahjaksi 6-vuotiaana. Kengurun nimi on Luppakorva, eli Luppis. Pikkudino on päiväkodista saatu nimipäivälahja.

Kaverukset. Kenguru on ollut isällä vanhempieni erosta asti, mutta ensi kerralla sen on vihdoin aika muuttaa Amandan omaan kotiin. Dino pääsee kengurun pussissa mukaan.

Luulen piirtäneeni tämän kuvan ensimmäisellä luokalla. Pocahontas!

Noin 10-vuotiaan Amandan tekeleitä. Mallia on otettu, muistan poron tuntuneen mahdottomalta tehtävältä.

Syksy tarkoittaa tietenkin myös viileneviä iltoja ja huopiin kääriytymistä. Pikkusiskon ja O-P:n kanssa päädyimme tilaamaan astetta ilahduttavammat syysiltojen kotivetimet. Näissä ei muuten palele!

Pikkusisko on kenguru, minä olen koala ja O-P on kultapanda.

Ettäs tiedät!

Tadaa!

Asut ovat siis kiguja ja niitä voi tilata, tai vaan ihmetellä, tässä osoitteessa. Postitus kävi muuten todella nopeasti, eikä Briteistä tilatessa tullut tullimaksuakaan. Sieltä siis omaa kigua valitsemaan! Taidan kyllä tarvita vielä toisen tällaisen... Koala on sijoitettu Lahteen, koska on ihan tylsää jos O-P on viikonloppuisin kultapanda, enkä itse voi olla kigu päällä... Mutta Helsinkiin pitäisi myös saada oma, koska on tylsää olla iltaisin ilman kigua, kun tietää, että Pikkusiskolla ja O-P:lla kigut ovat käytössä! Voi kuinka odotankaan yhdessä kodissa asumista! Siis O-P:n kanssa, toisaalta en ihmettelisi vaikka Pikkusisko päättäisi muuttaa kanssamme samaan asuntoon.