Rakas rupu

Tiistaina maailmani kääntyi hieman nurinkurin ja päähän syntyi pelko. Ei siksi, että vuosia tuli jälleen yksi lisää, vaan siksi, että pääsin vihdoin kurkkaamaan tulevaa asumustani. Taisin hieman järkyttyä.

Enkä edes tiedä miksi. Tiesin, että tulevassa talossani asuu paljon vaihtareita ja että se myös näkyy ja kuuluu kiinteistössä. Rappukäytävässä haiskahtikin kivasti tupakka ja edellinen asukki kertoi, että kyllä noita bileitä on aika usein keskiviikkoisin ja lauantaisin.
Huoneisto oli ihan ok, sellainen perushoas. Ruma muovimatto, kammottava vessa.

Ja vaikka loppujen lopuksi mikään ei tullut yllätyksenä, silti yks kaks muutto alkoikin pelottaa aivan valtavasti. Olin varma, että nyt olen tehnyt elämäni typerimmän virheen. Luopunut turhaan solusta, jossa on ollut ihan hyvä asua. Yksiöön oli päästävä ja senhän mie sain ja sitten alkoi ahdistaa.
Länsi-Pasila on kaunis, Itä-Pasila jännittävä, mutta ei siinäkään mitään vikaan varmaan ole. Jännitän ehkä tulevia vaihtarinaapureitani (jotka voi myöskin olla kivoja, mutta mie oon mummo ja tykkään nukkua yöllä). Ja kai se on normaalia, että muutos jännittää. Kyllä mua jännitti tähänkin muuttaminen. Tuntemattomat kämppikset, ensimmäinen opiskelija-asunto. Ja nyt vaikka olen vapaaehtoisesti täältä lähtemässä niin silti muutos pelottaa. Aika paljonkin.

Lännen soluun illalla palattuani mietin, että kuinka monta kuukautta mun pitää asua idässä, että voin jälleen pyytää ihmisiä muuttoavuksi.

Parissa päivässä mieli on kuitenkin tasaantunut. Kämppä ei seuraavana päivänä näyttänyt niin pelottavalta, eikä se tupakka omassa asunnossa haise. Ei aina edes rapussa. Tänään ystävä Iin kanssa puunasimme koko paikan putipuhtaaksi ja hieman ällöttävä vessakin muuttui niin puhtaaksi, että voisin nukkua siellä.

Nyt ei enää pelota ja ne vaihtaritkii tulee vasta syksyllä. Siihen asti voinen asua suht onnellisena rakkaassa rupussani.

Opasteet kertovat mihin mennä

Vaihtarit eivät usko graffitin voimaan (please, smoke outside!)

Rupu tiistaina, siis ennen siivousta ja ennen muuttoa.

Piha, näkymä ranskalaiselta parvekkeeltani

Itä-Pasila, näkymä ranskalaiselta parvekkeeltani

Oman oven vierestä, rappukäytävän seinämaalaus (onneksi kuva ei haise)

Kyllä tästä vielä tulee ihan hyvä

P.S. Tyttiläblogin Tytti nimesi entisen asuntonsa (ja nykyisen bloginsa) Tyttiläksi, jota pidin hauskana ideana. Tästä innostuneena halusin ristiä oman ensimmäisen yksiöni, kämppä sai nimen rupu. Onneksi pikkusisko lohdutti, että ehkä siitä tulee rakas rupu ja sillä fiiliksellä tähdätään kohti huomista muuttoa!

Nainen muuttaa ja stressaa

Muutan stressaan muutan stressaan muutan stressaan!

Olen ollut suhteellisen viilipytty muuttoni suhteen, mutta nyt hiipii jännitystä pääkoppaan. Paljon puheluita, facebook-viestejä ja tekstareita. Mistä saan tuon ja kuka tuo tämän? Onko auttajia tarpeeksi, monta tuntia hommaan menee? Milloin avaimet ovat uusilla omistajillaan? Maailmalla ovat vielä mikro, imuri, suihkuverho ja sähkövatkain, jotka pitäisi hakea sinne uuteen omaan kotiin.

Pääsen huomenna kurkistamaan uutta luukkuani. Toivon sen olevan kiva. Tai edes kelvollinen. Kelvollisesta saa matoilla, pöytäliinoilla ja verhoilla kivan. Omilla esineillä ja asioilla. Toivon, että ensi viikolla sitä asuttaa onnellinen (ja stressitön) Amanda.

Olen viime aikoina ollut kovin väsynyt ja lukenut liian vähän. Märta Tikkanen hymyilee minulle iloisena kirjansa kannesta, mutten osaa tarttua siihen kuin hetkeksi kerrallaan. Aika menee muuhun, ehkä turhempaa. Nautin suunnattomasti kesäöistä, enkä haluaisi nukkua. Vaikka väsyttäisi.

Tämä on kesken...

...mutta tämä vie huomioni

Ja huomenna on se päivä kun kasvatan yhden vuosirinkulan lisää.

Nainen pakkaa laatikoita Heli Kajon ja prinsessa Estellen seurassa

Bloggaaminen on todella vienyt mennessään. Otan innolla uusia kuvia, mietin uusia aiheita. Samalla ihmettelen blogien ja bloggaamisen suosiota, sosiaalista mediaa. Miksimiksimiksi? Miksi jaan ajatuksiani monen muun tavoin. Teen statuspäivityksiä turhista, blogipäivityksiä vielä turhemmista (tosin unet ja kirjat eivät ole turhia). Pitääkö näillä työkaluilla paikata jotain huomionkipeää kohtaa aivoissa? Teenkö tätä itselleni vai muille?

Mutta onhan tää aika kivaa. Kuitenkin.

Muutto on jo ensi viikolla. Päivät ovat aurinkoisia ja pakkaan ikkuna auki, pelkään ampiaisia ja kuuntelen samalla Heli Kajon uutta levyä (linkki toimii 27.5. asti, sen jälkeen levy lieneekin jo spotifyssä) ja yritän muodostaa siitä mielipidettä.
Tällä viikolla seuranani oli myös Ruotsin kuninkaallinen perhe kun prinsessa Estelle kastettiin. Onnekseni olin arkipäivänä oikeaan aikaan kotona.

Huone näyttää jo kovin tyhjältä ja odotan innolla tulevaa muuttoviikkoa. Sitä kun osaa arvioida paljon tarvitsee vaatteita ja astioita ja loput voi pakata ja paketoida. Stressi on siirtynyt jännityksen ja riemun tieltä.

Hyllyt ja seinät tyhjenevät

Toivon tärkeiden asioiden pääsevän ehjänä perille

Käärme valitsi muuttokaveriksi leppäkertun

Hassua miten haikealta tuntuu hyvästellä Länsi-Pasila, vaikka muutan vain kilometrin päähän Pasilan sillan toiselle puolelle. Ja eihän sitä tiedä vaikka olisi joskus töissä jossain Länsi-Pasilan mediatalossa! Länsi-Pasila, tarkemmin sanottuna pasilanraition solu, on ollut ensimmäinen paikka, jota olen kotoa pois muuttamisen jälkeen asuttanut, joten kai täältä lähtemisen kuuluukin tuntua hieman haikealta, vaikka riemulla yksiötä ja yksin asumista odotankin.

Kesäkuumalla katoilla saattaa pyöriä auringonpalvojia.

 Oma ikkuna! Tuosta on monet kerrat heitelty avaimia vieraille. Ja saatu ampiaisia kylään.

Pian vaihtuu kuukausi. Kalenterin sivu kääntyy uudessa kodissa.

(Olen muuten ollut hurjan tyytyväinen vuoden 2012 Muumi seinäkalenteriin. Ihania kuvia!!) 

Joko mennään!

Muuton lisäksi elämää täydentää hitaasti, mutta varmasti lopputyödokumentti. Paljon töitä on jo nyt hoidettavana, vaikka valmista pitää olla vasta maaliskuussa 2013. Suunnittelemme työryhmän kanssa kuvausmatkaa Rovaniemelle ja olen siitä äärimmäisen innoissani! Rovaniemi! Täytyy myöntää, että toivon näkeväni poroja.

Mutta siihen on vielä aikaa.