tiistai 15. toukokuuta 2012

Naiset säilövät elämänsä kenkälaatikkoihin

Muuton lähestyessä olen päättänyt käydä läpi omaisuuttani ja heittää jälleen kaikkea turhaa pois. Olen pohtinut monet kerrat sitä, että pitääkö kaikki saadut kirjeet säästää? Kuitenkin siinä vaiheessa kun tajuaa, että vaatekaapissa on aivan samat kenkälaatikot vuodesta toiseen, eikä niitä koskaan avaa on mielestäni oikeus karsia hieman. Vietin tänään pitkät tovit vanhojen kirjeiden äärellä ja sieltä löytyi kyllä melkoisen ilahduttavia herkkupaloja. Tässä kuvin ja sanoin. Harmi ettei kaikista ala-asteen kirjeistä käynyt vuosiluku ilmi.

Ala-asteella kaveri muutti pois paikkakunnalta ja kirjoitti muuton alla kirjeeseen: "Me saadaan ehkä kerros talo käyttöö. Me muutetaa ehkä sukunimeäki ja Puhelinnumeroa."


Ala-asteella kirjeissä vaihdettiin myös tärkeää informaatiota: "Mun vanhemmat asuu vielä yhessä. Mä en oo nähny lepakoita." (nämä kaksi lausetta siis peräkkäin samassa kirjeessä)


Karhun laatikossa on menneissyys tallessa


Yhdesssä kirjeessä toivottiin lopussa kirjeeseen vastaamista ilman kirjeen vaihtoa. Suora lainaus: "Vaikka kirjoitan nyt ja tahtoisin vastakirjeen, en ehdota kirjeenvaihtoa!" Tämä siis luokkakaverilta, kun valloillaan oli buumi, että kirjeenvaihtoa käytiin niiden luokkalaisten kesken, joita nähtiin koulussa päivittäin. Kirjeessä saattoi olla myös kysymyksiä, joihin piti vastata HETI! Eli kasvotusten koulussa.



"Onko susta kiva asua Taavetissa? Musta on kiva asua Kiteellä. Millaista siellä Taavetissa on? Täällä Kiteellä on tosi mukavaa, viihtyisää ja tietenkin kodikasta!"
Melko hyvä myyntipuhe!


Tallessa oli myös yläasteen valinnaiskurssiopas! Tarjolla on ollut mm. retkeilykurssi, kuuntelukurssi (musiikki), pehmolelut ja muut pienet sisustustekstiilit -kurssi ja höyrylaivaprojekti! Miksi noi kaikki kiinnostaisi paljon enemmän nyt kuin mitä ne kiinnostivat silloin? No en tiedä lähtisinkö vieläkään retkeilemään.




Eräästä synttärikortista löytyi pikkusiskon taiteilema Amanda nalle! En tiedä paljonko Amanda nalle täytti, enkä sitä, minkä ikäinen taiteilija kuvan tehdessään oli. Lahja kelpasi luultavasti joka tapauksessa. :)

Monissa kirjeissä toistuva teema oli musiikki ja huomasin kirjeitä putkeen lukiessani, että eräs kirjekaverini (joka siis ei ollut kanssani samalla luokalla, vaan asui toisella paikkakunnalla) kertoi joka kirjeessä pitävänsä S Club 7:sta ja Fivestä. Myös YUP:hen oli tutustuttu: "Tiedätkö semmoista bändiä jonka nimi on YUP? Mä tiedän koska mun siskolla on yksi sen bändin kappale kasetilla. ne laulaa semmoisen kappaleen kun "Meitä odotellaan mullan alla", sen musa video on musta vähän tyhmä."

Edellä mainitussa kirjekaverissa myös Britney Spears herätti tunteita:


"Mä vihaan Britney Spearsia! Mun mielestä se on sika!"

Kirjeenvaihto on jossain vaiheessa ollut siis todella pop. Jopa niin pop, että omalle lemmikkihamsterille on pitänyt saada oma kirjekaveri. Lainaus luokkakaverin kirjeestä, jolla oli Vili hamsteri: "Muute tiiätkö mitä: Vililläkii on kohta ehkä k-vaihto kaveri. Gerbiili tyttö. Sain osoitteen HIPPO-lehdestä."

Ja kirjeenvaihtohan oli kova juttu kun ei vielä mitään messengerejä ollut! Vuonna 2000 (kerrankin 
vuosiluku!!) saamassani kirjeessä kirjekaverini kysyy minulta: "Onko teillä tietokone? Jos on niin onko siinä internet?"

Eräästä kuoresta paljastui myös vanha kirjekaverin askartelema ystävänpäiväkortti. Hileitä valui syliini ja kirjeen lopussa olikin varoitus siitä, että kortista saattaa irtoilla hileitä. No, kiva että varoitti kuitenkin. :)

Ala-asteelta löytyi myös ympäristötiedon koe! Olen selvästikin vaalinut sitä ihan vain siksi, että onnistuin saamaan kokeesta 10. Tämä siis kuudennelta luokalta, eli olin silloin 12-vuotias. On näköjään osattu kertoa auringon rakenteesta ja kertoa, että; "Matka maasta aurinkoon 100km/h kestäisi kaksi sataa vuotta!"

Sen sijaan yläasteen matikan kokeessa en pärjännyt yhtä hyvin. Arvosanaksi on tullut näköjään 7+ ja kokeen viimeisessä tehtävässä on pitänyt laskea kuinka nopeasti oravat syövät pähkinöitä. Vastaukseni ei ole ilmeisesti osunut aivan oikeaan, sillä vastaukseni alla on opettajan merkintä: "Aika tanakoita oravia jos noin ahmivat!"

Mutta lopuksi vielä muutama kirje:


"Mä oon kuullut jotain semmoista että: Äänestä Ahoa, muuten saat Halosta." 
Poliittisiakin ollaan oltu

Mutta joku selvästi aavisti, että kirjeiden karsinta on vielä joskus edessä, sillä vastaan tuli myös tällainen:


"Moi Amanda! Mä toivon että säästät tän kirjeen kun mä kirjotin tälle kirjepaperille."


2 kommenttia:

  1. Ihania kirjeitä ja tosi hieno idea tiivistää parhaat palat!

    Mie oon kans säilöny kaiken, siis ihan kaiken matkan varrella. Ja kirjeistä semmoisetkin ite kirjottamat, joita en sitten jostain syystä lähettänytkään. Oon kyllä joskus jaksanu kuvata tyyliin rakkaimmat ja resuisimmat pehmot, joista on ollut pakko luopua, muttei oo tullu tehtyy niistä muistoista mitään kuvagalleriaa - vielä, mutta ehkä siun innoittamana sitten.

    Ja tuo aiemmin mainitsemasi Heliumpallo kaikuu varsin kaihoisana ny miun päässä, kiitos siitäkin. Pakko tykätä. :)

    Tsemppiä, iloa ja onnea uuteen kotiin ja toivottavasti niitä hienoja syysmyrskyjä sitten aikanaan myös!

    -Maria-

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Kirjeitä jäi vielä paljon ylikin- kaikki oikeastaan lähti tuosta "mä toivon että sä säästät tän kirjeen kirjeestä" (jonka muuten säästin), ensin piti vaan valokuvata se tänne, mutta nälkä kasvaa syödessä ja sitten tulikin vähän laajempi postaus. :)

    Uuteen kotiin- ja uuteen opiskelijataloon muutto jännittää kyllä. Nää talot joissa oon asunu on ollu pääasiassa tosi rauhallisia ja toivon, etten muuta bileiden luvattuun maahan. ;)

    Pitääkin tutustua myös siun blogikirjoituksiin! :)

    -Amanda

    VastaaPoista