Vuosien saatossa Nightwishin fanittaminen lähti kuitenkin hieman laantumaan ja kun Anette Olzon valittiin yhtyeen uudeksi solistiksi ei se minussa järin suuria tunteita herättänyt.
Innostuksen hiipumisesta huolimatta jokainen levy on kuitenkin tullut kuunneltua läpi useampaankin kertaan. Kuitenkin vasta nyt sain käsiini Nightwishin uusimman teoksen Imaginaerumin. Pienet epäilykset levyn suhteen kalvoivat mieltäni ennakkoon, ja ehkä siksi yli puoli vuotta ehti vierähtää, ennen kuin jaksoin kirjastosta levyn itselleni varata ja lainata. Storytime oli mielestäni varsin kelpo sinkkulohkaisu, ei erityisemmin mieltäni ärsyttänyt, mutta sen sijaan I Want My Tears Back oli mielestäni jo nimensä puolesta kamala, eikä se biisikään niin hyvä sitten ollut.
Tänään kuitenkin päätin iskeä koko paketin ensimmäistä kertaa levysoittimeeni ja levy paljastuikin mielestäni yllättävän hyväksi! Hieman ehkä hävettää tunnustaa, mutta levyn musikaalinen fantasiameininki innoitti pariksi tunniksi maalaamaan! Olen muutaman vuoden ajan tehnyt tauluja tilaustöinä ja jälleen yksi projekti on kesken, ja tarkoitukseni ei ollut laisinkaan maalata tänään, mutta sitten levy kuitenkin veikin mennessään ja sitä kuunnellessa taulua tuli työstettyä eteenpäin.
Kuuntelen paljon musiikkia, mutten "ymmärrä" siitä mitään. En keskity yksittäisiin soittimiin tai osaa sen kummemin arvioida musikaalisia suorituksia. Tykkään tai en, ja tästä nyt kyllä tykkäsin. Pidän todella paljon soundtrackien kuuntelemisesta ja onhan Imaginaerumissa melko jylhät leffamaiset meiningit, joten ei kai se ole ihmekkään, että kolahti. Nightwishillahan on joku leffaprojektipläjäyskin menossa, kai se pitää käydä katsomassa sitten, kun elokuviin jotain katsottavaa tulee.
Mutta oikeesti Nightwish innoittaa maalaamaan! Näin olisi voinut käydä 16-vuotiaalle teinigootti Talventuojalle, mutta että vieläkin... Voi Tuomas Holopainen minkä teit.
No, eikö vaan ookin! Niin hyvä, että mieki intouduin kommenteeraamaan sitä tuolla epäsosiaalistavassa meediassa. Sain ekaa kertaa kuulla levyä J:n autossa, oli saanut cd:n porukoiltaan, ja kolahti jo ensi tahdeilla. Auton rajatut neliöt varmisti vielä sen, ettei ajatus harhaile kovin kauas, joten eri lailla tuli keskityttyäkin; just tuo leffahenkisyys, fantasiamaalailu, instrumentaalit, hienosti yhistellyt eri musatyylit. Jopa tuo mainitsemasi I Want My Tears Back kuulostaa hyvältä kaiken muun keskellä, ehkä tällaista maahista viehättää tuo irkkumeininki myös. Olzonin laulukin on ihan paikallaan varsinkin tuossa Slow, Love, Slow -biisissä. Ja tämä arvio tulee siis ihan semmoiselta, joka ei musiikista mitään tiedä, mutta kun joku kolahtaa, niin se on menoa sit.
VastaaPoistaYmmärrän ihan hyvin, että levy on inspiroinut jo vähän varttuneempaakin taiteilijaa maalaamaan. Teki tällaisen tekotaiteilijankin mieli siveltimen varteen, mutta tyydyin maalailemaan maisemia mielessäni. Ittellä tuo innoittamisen lähe on ollu yläasteesta asti CMX:n Vainajala, vaan ny saatto löytyä jotain uutta lääkettä valkoisen paperin kammoon.
Hihi, mie teen yleensä maalaussessioita varten foobarissa pitkän quen fiilikseen sopivista biiseistä ja maalaan sit niiden tahtiin, mut nyt nää leffafantasiameiningit istu riikikukon maalaushommiin täydellisesti! :)
VastaaPoista