maanantai 23. tammikuuta 2012

Nöyrin palvelijanne

Amélie Nothombin Nöyrin palvelijanne (Stupeur et tremblements, 1999) on samaan aikaan hykerryttävä ja hieman kauhistuttava. Nothomb kertoo miniromaanissaan omista kokemuksistaan japanilaisen suuryhtiön työntekijänä- vaikka hänellä työntekijänä riitti kielitaitoa, älyä ja intoa niin näillä ei tarkkaa toimistohierarkiaa murreta. Itse hoidetaan vain itselle asetetut tehtävät, eikä ole sinun tehtäväsi arvioida vastaavatko ne osaamistasi.

"Herra Saito oli nimennyt poikansa Tsutomeruksi, mikä tarkoittaa "tehdä työtä". Minua nauratti ajatellessani, miten sattuvasti nimi enteili pojan tulevaisuutta.
Kuvittelin, miten poika muutaman vuoden päästä palaisi koulusta ja äiti huutaisi hänelle: "Tehdä työtä! Mene tekemään läksyjä!" Entä jos hänestä tulisi työtön?"


Nothomb oli suuryhtiö Yumimotossa vuoden verran töissä ja kirjassa kaikki tapahtumat sijoittuvat vain ja ainoastaan työpaikalle. Ratkaisu on toimiva- kirjassa on nimenomaan haluttu kertoa vuodesta Yumimotossa, ei vuodesta Japanisssa.
Tilanteet ja Nothombon asema muuttuvat arvaamattomasti ja asiat voivat hetkessä kääntyä täysin päälaelleen. Japanilaista kulttuuria ymmärtävänä Nothomb kuitenkin oppii suhtautumaan saamaansa palautteeseen (ja uusiin työtehtäviin) harvinaisen hyvin.



Näinkin lyhyt kirja voi herättää melkoisen tunteiden kirjon ja välillä järjettömyyksille on vain pakko nauraa, vaikkei tilanteessa olisikaan oikeasti mitään hauskaa. Kirjan tapahtumat ovat tapahtuneet vuoden 1990 aikana, näinköhän vuosisatoja vanhaan hierarkiaan on syntynyt rakoja parinkymmenen vuoden aikana? Onkohan tilanne japanilaisessa työelämässä muuttunut sitten kirjan julkaisun? Tuskinpa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti